The Miseducation of Cameron Post on konservatiivisen Amerikan läpileikkaus sarkastisella vireellä

still_1_5b695f3474160

Cameron (Chloë Grace Moretz) jää päätöstanssiaisiltana kiinni intiimistä kanssakäymisestä toisen tytön kanssa. Cameronin uskonnollinen täti passittaa tytön God’s Promise -eheytymisleirille. Leirillä Cameron tutustuu Janeen (Sasha Lane) ja Adamiin (Forrest Goodluck), jotka salaa ohjaajilta polttelevat pilveä ja kieltäytyvät näkemään seksuaalisessa identiteetissään mitään väärää. Eletään 1990-loppupuolta, mikä näkyy elokuvan vaatteissa, musiikissa ja tunnelmassa.  Elokuva saa tuolloin nuoruttaaneen eläneen nostalgiafiilistelemään.

Desiree Akhavanin The Miseducation of Cameron Post sai ensi-iltansa Sundancessa tammikuussa 2018. Se palkittiin parhaan elokuvan Grand Jury Prizella. Tarina perustuu Emily M. Danforthin samannimiseen nuortenromaaniin, joka julkaistiin vuonna 2012.

Dialogi on samanaikaisesti hauskaa ja sarkasmiin taipuvaa sekä herkkää ja kaunista. Nuoret näyttelijät ovat rooleissaan loistavia. Suurimman vaikutuksen tekee Chloë Grace Moretz Cameronin roolissa. Sivuosassa ilahduttaa American Honeyssa vakuuttanut Sasha Lane.

The Miseducation of Cameron Post on läpileikkaus konservatiiviseen Amerikkaan. Elokuvassa kuvataan hienosti sitä, kuinka hakoteillä eheytysleirin johtajat ovat ja kuinka vakavia seurauksia heidän ahdasmielisellä saarnauksellaan voi olla nuorten elämään.

Vaikka elokuva kuljettaa ahdasmieliseen yhteisöön, on sen viesti silti ystävyyden ja ihmisten välisen yhteyden voimassa, oman erityisyyden ja erilaisuuden hyväksymisessä sekä omien mielipiteiden puolustamisessa. Dialogin sarkastisen vireen ja loistavasti yhteen näyttelevien nuorten ansioista elokuva jättää hyvälle mielelle.

Arvio: 4,5/5

The Miseducation of Cameron Post

Ohjaus: Desiree Akhavan
Käsikirjoitus: Desiree Akhavan, Cecilia Frugiuele
Näyttelijät: Chloë Grace Moretz, Sasha Lane, Forrest Goodluck, Jennifer Ehle
Lajityyppi: Draama
Pituus: 1 t 31 min
Ikäraja: 12
Ensi-ilta: 05.10.2018

Liput ja näytösajat löydät Finnkinon sivuilta.

 

Advertisements

Lady Bird rules!

Lady Bird

Saoirse Ronan ja Laurie Metcalf ovat Greta Gerwigin esikoisohjauksen, loistavan Lady Bird -elokuvan äiti ja tytär.

Christine (Saoirse Ronan) käy katolilaista koulua Sacramentossa, Kaliforniassa. Christine kapinoi vanhoillista kouluyhteisöä vastaan. Hän ei pidä nimestään ja on nimennyt itsensä uudelleen Lady Birdiksi. Christinen suurin päämäärä on päästä pois Sacramentosta, mieluiten johonkin itärannikon taidekouluun. Sairaanhoitaja-äiti (Laurie Metcalf) ei tunnu ymmärtävän mitään. Lady Birdin mielestä äiti vain kritisoi hänen valintojaan.

Greta Gerwigin vahva esikoisohjaus Lady Bird on täysosuma. Gerwig muistetaan ehkä parhaiten puolisonsa Noah Baumbachin ohjaamasta elokuvasta Frances Ha (2012) sen ihastuttavana nimiosan esittäjänä. Gerwig on myös käsikirjoittanut Lady Birdin kasvutarinan. Vaikka hän on sijoittanut sen nuoruutensa maisemiin Sacramentoon, elokuva ei Gerwigin mukaan ole omaelämäkerrallinen. Jos jostain, niin tapahtumapaikan valinta kertoo rakkaudesta pikkukaupunkiin, jota ei vielä nuorena osannut tarpeeksi arvostaa.

Ylipäänsä rakkautta ei ilmaista elokuvassa suoraan. Christine riitelee äitinsä kanssa likaisista pyyhkeistä, koulupuvun laskostamisesta ja muista mitättömistä asioista. Äiti kuitenkin välittää, vaikka ei aina osaa sitä ilmaista. Rakkaus on nalkuttamisen välisissä tauoissa ja lyhyissä arkisissa hetkissä, jotka äiti ja tytär jakavat. Äiti tekee parhaansa valmistaakseen omapäistä tytärtään suureen maailmaan.

Lady Bird on paitsi tarkkanäköinen äiti-tytärsuhteen kuvaus myös Christinen kasvutarina. Christine yrittää irtautua katolisen koulun säännöistä, mutta samalla ne tuovat turvaa. Hän lähtee löytöretkelle deittailun maailmaan ja kuten yleensäkin nuorena, asiat eivät etene ihan suunnitelmien ja haaveiden mukaisesti.

Gerwigin elokuva kommentoi myös eri sosiaaliluokkia ja sitä kuinka rahan puute rajoittaa mahdollisuuksia. Lady Birdin perheellä ei ole kovin paljon rahaa – isä on työtön ja vaikka äiti tekee pitkää päivää sairaalassa, ostetaan Christinen vaatteet kirpputorilta. Kun Christine miettii yliopistoja, hienoihin kouluihin hakemisen esteeksi nousee raha. Yliopisto maksaa, eikä perheellä olisi varaa kalliisiin kouluihin ilman mahdollista taloudellista tukea. Ensimmäiselle poikaystävälleen Christine sanoo asuvansa “väärällä puolella rataa” eli sillä köyhemmällä alueella. Tutustuessaan rikkaan perheen tyttöön Christine valehtelee sosiaalisesta taustastaan ja siitä, missä asuu.

Lady Bird on elokuva tyttöyden voimasta ja oikeudesta omiin rajoihin. Se on myös elokuva rohkeista valinnoista ja kasvukivuista. Elokuva kuvaa koskettavasti myös äidin vaikeutta päästää lapsensa maailmalle, kasvamaan omillaan ilman kontrollia siitä, että tytär muistaisi aina olla “paras versio itsestään”. Tyttären on tehtävä omat valintansa ja virheensä.

Kunpa tämä elokuva olisi ollut olemassa silloin kun itse olin nuori. Monelle nuorelle Lady Bird voi olla avain nalkuttavan mutsin nahkoihin ja osoittaa sen takana lymyävän välittämisen. Elokuva myös rohkaisee uskomaan itseensä, sanoivat muut ympärillä mitä tahansa. Lady Birdin kaltaisia elokuvia tarvitaan. Sekä Saoirse Ronan Lady Birdinä että Laurie Metcalf Marion-äitinä ovat kuin luotuja rooleihinsa.

Viiden tähden elokuva, sanoisin! Tätä ei kannata missata.

Lady Bird

Ohjaus: Greta Gerwig
Käsikirjoitus: Greta Gerwig
Näyttelijät: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Letts, Lucas Hedges, Timothée Chalamet, Beanie Feldstein, Lois Smith, Stephen McKinley Henderson, Odeya Rush, Jordan Rodrigues, Marielle Scott
Ikäraja: 12
Pituus: 1 t 33 min

Ensi-ilta: 16.3.2018

Lue lisää ja osta lippusi Finnkinon nettisivuilta

 

 

 

 

Rakastettu balettiklassikko uusissa höyhenissä

joutsenlampi

Tai uusissa ja uusissa. Nimittäin Suomen kansallisbaletin taiteellisen johtajan, Kenneth Greven, versio Joutsenlammesta esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Nyt kansallisbaletti esittää sitä jälleen! Greve teki päivitetyn Joutsenlammen ensin Prahan kansallisbaletille, jossa se kantaesitettiin 12. helmikuuta, 2009. Suomen kansallisbaletissa Greven koreografia kantaesitettiin saman  vuoden lokakuussa.

Kenneth Greven versio Joutsenlammesta poikkeaa eräin olennaisin muutoksin maailman rakastetuimman baletin perinteisestä versioista. Greve on lyhentänyt ja päivittänyt baletin sen klassikon asemaa kunnioittaen. Mukana on edelleen pikkujoutsenten tanssi, Odetten ja prinssi Siegfriedin ensimmäinen pas de deux sekä kuuluisa mustan joutsenen pas de deux.

Greven versiossa prinssi Siegfried kuulee tarinan joutseneksi lumotusta prinsessasta jo lapsena. Kymmenen vuotta myöhemmin hän kohtaa lammella neidon ja rakastuu tähän, ei joutseneen kuten alkuperäisessä versiossa. Prinssi Siegfriedin ystävä Benno saa tärkeämmän roolin Greven versiossa. Sitä, että Benno on rakastunut ystäväänsä, painotetaan aikaisempaa enemmän.

Joutsenlammen keskiössä on prinssi Siegfried, joka rakastuu joutseneksi noiduttuun prinsessaan. Kuningatar ilmoittaa prinssille, että hänen olisi valittava puolisokseen joku kuuluisista prinsessoista, jotka kutsutaan hoviin. Naimapuuhia edistämään hoviin on kutsuttu ministeri von Rothbart. Prinssi ei luota kieroon von Rothbartiin ja hänen aavistuksensa osoittautuu oikeaksi.  Prinssi tapaa joutseneksi noidutun neidon lammella eikä saa tätä mielestään.

Matkan varrella prinssiin rakastunut Benno kääntyy ystävänsä menettämisen pelossa von Rothbartin puoleen. Tarinaan liittyy myös musta joutsen, jota prinssi luulee valkoiseksi ja jolle hän tästä syystä paljastaa rakkautensa. Tässä juonikuviossa on von Rothbartilla jälleen sormensa pelissä. Valkoinen joutsen kokee tulleensa petetyksi. Ystäväänsä rakastava Benno saapuu lopulta pelastamaan prinssin ja joutsenprinsessan, jonka lumous haihtuu.

Pidän Greven versiosta. Se ei ole tarpeettoman pitkä, mutta eniten rakastamani tanssikohtaukset on säilytetty. On virkistävää, että lavastus on melko pelkistetty, eikä sitä väritetä tarpeettomasti huikeilla erikoistehosteilla, kuten liian usein nykyään on tapana. Myöskään lavastus ei ole liian raskas.

Taitavasti luotu valaistus, jonka takana on taituri nimeltä Mikki Kunttu, on riittävä luomaan oikeanlaisen tunnelman, sekä ennen kaikkea itse tanssi riittää. Odette-Odilen roolissa nähdään uskomaton Eun-Ji Ha. Niin ikään loistava Michal Krčmář on prinssi Siegfried. Riina Laurila on loistava valinta kuningattaren rooliin.

Jos Joutsenlampi kuuluu sinunkin lempibalettiesi joukkoon, suosittelen että käyt katsomassa tämän version! Esityksiä on tänä keväänä jäljellä vielä 8.4.2017 asti.

Näin esityksen 23.2.2017 lehdistölipulla.

 Joutsenlampi

Koreografia: Kenneth Greve, Lev Ivanovin ja Marius Petipan mukaan

Musiikki: Pjotr Tšaikovski

Lavastus ja puvut: Karin Betz

Valaistus: Mikki Kunttu

Videoprojisoinnit: Jouka Valkama

Musiikinjohto: Robert Reimer

Kenneth Greven versio Joutsenlammesta kantaesitettiin Suomen kansallisbaletissa 23.10.2009

Rooleissa:

Odette-Odile: Eun-Ji Ha

Prinssi Siegfried: Michal Krčmář

von Rothbart: Wilfried Jacobs

Benno: Frans Valkama

Kuningatar: Riina Laurila

Pas de trois: Hanako Matsune, Rebecca King

Pikkujoutsenet: Iga Krata, Mafalda Fideles, Sofia Gustafsson, Elena Ilyina

Kesto väliaikoineen n. 2 t 30 min, 1 väliaika.

Lue lisää Suomen Kansallisbaletin sivuilta.

Satuelokuvan feministiprinsessa ihastuttaa

beauty-and-the-beast-1038x576

Bill Condonin klassikkosadun pohjalta ohjaama musikaalielokuva Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö tuli ensi-iltaan perjantaina, 17.3.2017. Jo ennen ensi-iltaansa elokuva on aiheuttanut kohua avoimen homoseksuaalisella hahmollaan. Satuelokuvan ikäraja on Venäjällä 16 vuotta. Malesia on asettanut elokuvalle esityskiellon, senkin jälkeen kun ”homokohtaus” oli leikattu elokuvasta pois. Vain sillä perusteella, että elokuvassa on homoseksuaalinen roolihahmo. Myös Belleä esittävän näyttelijä Emma Watsonin ympärillä on kuhistu, sillä Vanity Fairin muotikuvassa hänen rintansa vilahtavat. Tämä ”objektiksi alistuminen” on asettanut Watsonin feminismin arveluttavaan valoon joidenkin keskuudessa. Paljon melua tyhjästä, sanon minä!

Sitten itse elokuvaan, joka onkin kelpo tulkinta rakastetusta klassikkosadusta. Belle on ainakin itselleni rakkain Disney-prinsessa, johtuen juuri hänen intohimostaan kirjoihin ja halustaan matkustaa muihin maailmoihin.

Emma Watson on täydellinen valinta Bellen rooliin. Watson tekee Bellestä rohkean ja kekseliään seikkailijatytön, joka on sukua hänen tunnetuimmalle roolihahmolleen, Harry Potter -elokuvien Hermione Grangerille. Belle on oman tiensä kulkija. Hän ei suostu taipumaan aikalaisten käsityksiin siitä, että lukeminen ei kuuluisi tytöille. Belle yrittää opettaa kylän toistakin pientä tyttöä lukemaan, mutta saa kuulla kunniansa.

Kun Bellen isä Maurice (Kevin Kline) on jäänyt Hirviön (Dan Stevens) vangiksi, Belle astuu ovelasti isänsä paikalle Hirviön linnassa. Neuvokas Belle rakentaa itselleen pakoköyttä mekkokankaista. Lopulta Hirviö hurmaa hänet lukeneisuudellaan ja älyllään. Belle ja Hirviö keskustelevat Romeosta ja Juliasta. Hirviö esittelee Bellelle mahtavan kirjastonsa, ja niin rakkaus syttyy. He kohtaavat toisensa kirjallisuuden kautta.

Elokuva on kaunis filmatisointi suvaitsevaisuutta ylistävästä sadusta. Lopussa erikoisefektejä on liikaa. Myös seikkailuelokuville tyypillinen vähältä piti –jännitys on turhaa yhdessä lopun kohtauksista, jossa Hirviön linnan muurit murenevat alta Hirviön taistellessa Gastonin kanssa.

Ewan McGregor on hauska Lumiéren, elävän kynttilänjalan, roolissa. Myös muu palvelusväki, joka lumouksen myötä sai puhuvien talousesineiden muodon, tuo elokuvaan huumoria.

Ällöttävän Gastonin roolissa nähdään loistava Luke Evans. Bellen kauneuteen ihastunut Gaston kuvittelee kuinka kauniita jälkeläisiä hän saisi Bellen kanssa. Millään muulla ei tunnu Gastonille olevan merkitystä kuin ulkonäöllä. Itseään täynnä oleva omistushaluinen narsisti saa sekä Belleltä että hänen isältään rukkaset heti alkuunsa.

Gastonilla on kuitenkin uskollinen hännystelijä. Häneen ihastunut Töppö eli Le Fou (Josh Gad). Tässä on nyt se avoimen homoseksuaali satuhahmo, joka on herättänyt niin paljon pahennusta. Hahmon homoseksuaalisuutta olisi kuitenkin voinut enemmänkin korostaa. Nyt se ilmaistaan elokuvassa enimmäkseen hyvin hienovaraisesti vihjaillen. Lopun häiden tanssikohtauksessa Le Fou on kuitenkin saanut samaa sukupuolta edustavan tanssipartnerin. Gastonin ja Le Foun suhteella olisi voinut mielestäni herkutella enemmänkin.

Elokuva toimii täydellisenä todellisuuspakona sateisen päivän keskellä, eikä itselläni ollut kaksituntisen satuelokuvan aikana kertaakaan tylsää. Paitsi ehkä siinä yhdessä pitkittyneessä taistelukohtauksessa.

Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö, Yhdysvallat 2017

Ohjaaja: Bill Condon

Pääosissa: Emma WatsonDan StevensLuke EvansEmma ThompsonIan McKellenEwan McGregorKevin KlineJosh GadStanley Tucci

Ensi-ilta: 17.3.2017
Kesto: 2h 10 min
Ikäraja: 12

Lue lisää elokuvasta Finnkinon sivuilta.

 

Sisäistetyt teoriat parisuhteesta

sisäsitetyt teoriat

Sanne-June Hyde ja Ilkka Villi näyttelevät pariskuntaa Vera Kiiskisen kamarinäytelmässä. Kuva: Tanja Ahola.

Pariskunta tekee lähtöä lentokentälle. Nainen on viimeisillään raskaana. Esikoinen on viety hoitoon mummolaan. Edessä on romanttinen loma Pariisissa. Kunnes mies unohtaa puhelimensa sohvalle. Nainen sattuu poikkeuksellisesti vilkaisemaan sitä ja huomaa rakkaudentunnustuksen tekstiviestin muodossa. Parisuhteen kriisi nousee pintaan.

Vera Kiiskisen käsikirjoittama ja ohjaama kamarinäytelmä Sisäistetyt teoriat rakkaudesta kantaesitettiin Kansallisteatterin Omapohjassa 16. tammikuuta. Pettämisestä alkava sukellus kolme-nelikymppisten parisuhteiden tyypillisiin ongelmiin naurattaa ja paikoin liikuttaakin. Sanna-June Hyde näyttelee Idaa, jonka vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni. Isä joi, äiti kantoi omia traumoja mukanaan ja alitajuisesti siirsi osan näistä Idan kannettavaksi. Ilkka Villi on Leo, syrjähypyn pyörteisiin antautuva aviomies, jonka lapsuudenperheessä ongelmat peitettiin hymyjen alle. Omaa tilaa ei osattu antaa, vaan äiti tukahdutti pojan läheisyydellään silloinkin kun tämä olisi tarvinnut etäisyyttä.

Irina Pulkka ilahduttaa etenkin eksentrisen Ingeborg-tädin haamun roolissa, mutta myös terapeuttina. Kuva: Tanja Ahola.

Irina Pulkka on loistava paitsi pariterapeutin roolissa, myös Idan äidin Kristiinan (Kaija Kiiski) pelottavana ja kiehtovana Ingeborg-tätinä (tai oikeastaan tämän haamuna), joka kulki omia polkujaan jo 1950-luvulla. Pariterapia nostaa pintaan paitsi pariskunnan omat traumat, myös heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa kantamien salattujen kokemusten ja opittujen käyttäytymismallien kuonan. Silti Kiiskinen onnistuu tekemään vakavasta aiheesta viihdyttävää teatteria. Pariskunnan riidat tuntuvat kovin tutuilta.

Vera Kiiskisen näytelmä on yksityiskohtainen ja suorasanainen kuvaus oman terapiasukupolveni joutumisesta kohdakkain edellisten sukupolvien vaietun painolastin kanssa. Siitä, kuinka se hiipii parisuhteeseen ja kuinka emme voi enää vaieta niistä asioista, joista vanhempamme eivät puhuneet. Me puhumme ja puhumme, mutta silti pelkäämme hylkäämistä (kuten näytelmässä Ida, joka jokaisen riidan kohdalla puhuu erosta. Osui ja upposi!).

Näytelmä toimii juuri Omapohjan kaltaisessa tilassa. Simppeli lavastus on helposti muokattavissa terapeutin vastaanotoksi, moderniksi keskiluokkaiseksi skandinaavisesti sisustetuksi kaupunkikodiksi tai Idan lapsuudenkodiksi.

Toivottavasti näytelmästä tulee vielä lisäesityksiä, sillä kaikki jäljellä olevat näytökset (myös lisäesitykset) ovat loppuunmyytyjä. Esityksiä on Omapohjassa 31. tammikuuta asti.

Näin esityksen pressilipulla.

Näytelmästä voi lukea lisää Kansallisteatterin sivuilta.

Kansallisteatteri: Sisäistetyt teoriat rakkaudesta

Ohjaus ja käsikirjoitus: Vera Kiiskinen

Kantaesitys Omapohjassa 16.1.2017.

Kesto 1h 30min

Rooleissa: Sanna-June Hyde, Ilkka Villi, Kaija Kiiski, Jari Virman, Irina Pulkka, Sunja Hyde.

Tuottaja: Marjo Viitala

Lavastus ja pukusuunnittelu: Josetta Ryynänen-Brotherus

Valosuunnittelu: Anna Rouhu

Äänisuunnittelu: Vera Kiiskinen ja Iiro Iljama.

Arjen runoutta

thumb_paterson_d26_0049_crop_1024

Paterson (Adam Driver) on runoja kirjoittava bussikuski Patersonista, New Jerseystä. Kyllä, Paterson Patersonista. Joka arkiaamu hän herää samaan aikaan ja kulkee saman matkan bussivarikolle. Ajaessaan linjaa 23 hän kuulee kohtauksia matkustajien elämästä.  Tauoillaan Paterson kirjoittaa runoja muistikirjaansa. Jim Jarmuschin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Paterson kuvaa runoja kirjoittavan bussikuskin elämää kuuden päivän ajalta.

Päivät toistuvat rutiininomaisina, mutta mikään päivä ei ole toisen kaltainen. Bussimatkat ovat kuin Patersonin runous, tarkkoja havaintoja arjesta ja palasia kohtauksista, jotka sattuma sattuu heittämään hänen tielleen.

Joka iltapäivä Paterson menee kotiin, jossa hänen naisystävänsä Laura (ihastuttava Golshifteh Farahani) on keksinyt itselleen uuden mahdollisen ammatin. Yhtenä päivänä hän päättää ryhtyä kuppikakkujen leipojaksi ja toisena countrytähdeksi. Laura maalaa mustavalkoisia kuvioita verhoihin ja tauluja Marvinista (Nellie), parin englanninbulldoggista. Laura hakee jatkuvasti uutta suuntaa elämälleen, kun taas Paterson on tyytyväinen siihen yksinkertaiseen arkeen, mikä hänellä on.

Englanninbulldoggi Marvin (Nellie) on merkittävä hahmo elokuvassa. Koiranäyttelijä voitti Cannesissa Palm Dog Awardin (2016).

Joka ilta Paterson vie Marvinin kävelylle ja poikkeaa tuopille baariin. Baarissa hän havaitsee pikkukaupungin tuoreimmat tapahtumat ja suhdekuviot.

Paterson on kaunis yksityskohtia ja arkea juhlistava elokuva. Jim Jarmusch on taitava arjen runouden kuvaaja. Elämän kauneus on yksinkertaisuudessa ja yksityiskohdissa. Nautinnolliset asiat elämässä ovat pieniä arkisia asioita, kuten kahvi ja tupakka sekä niiden ympärille kietoutuneet tarinat Jarmuschin elokuvassa Coffee and Cigarettes (2003), joka on yksi kaikkien aikojen lempielokuviani.

Jotain samaa absurdiutta Paterson nostaa arkielämän havainnoilla pintaan kuin Jarmuschin Broken Flowers (2005). Myös Night on Earthissa (1991) sattumalta kuullut tarinat näyttelevät suurta roolia. Näihin verrattuna Paterson on arkisin ja yksinkertaisin, mutta arkielämän absurdius ja sattuman luoma ironinen väre elämään on Patersonissakin läsnä.

Elämä on fiktiota ihmeellisempää. Tämän havainnon fiktiivinen Paterson onnistuu välittämään.

Paterson

Yhdysvallat 2016

Ensi-ilta 20.11.2017

Ohjaus ja käsikirjoitus: Jim Jarmusch

Näyttelijät: Adam Driver, Golshifteh Farahani, Method Man, William Jackson Harper, Barry Shabaka Henley.

Patersonin näytösajat löytyvät Finnkinon sivuilta.

Rakkaudesta Hollywood-musikaaleihin ja jazziin

Versio 2

En ole musikaali-ihminen. En siis yleensä innostu musikaaleista, poikkeuksena ehkä Baz Luhrmannin Moulin Rouge! Mutta musikaali-allergiani ei estänyt minua rakastumasta Damien Chazellen La La Landiin.

Elokuva alkaa Los Angelesin aamuruuhkasta. Nainen alkaa laulaa autossaan ja vähitellen muutkin autoissaan jumittavat työmatkalaiset nousevat ylös tielle tanssimaan ja laulamaan. Jo alkukohtauksessa nähdään elokuvassa rakkaustarinaan päätyvien Mian (Emma Stone) ja Sebastianin (Ryan Gosling) ensimmäinen epäonninen kohtaaminen. Kuten menestys, ei rakkauskaan Mian ja Sebastianin välillä lähde lentoon vaivattomasti.

Mia on koe-esiintymisissä juokseva näyttelijä, joka työskentelee Warner Brothersin studioilla baristana sillä välin kun odottaa, että hänet löydettäisiin tai hän saisi edes yhden sivuroolin vaikkapa teinisarjassa. Sebastian on jazz-pianisti, joka unelmoi oman klubin perustamisesta, mutta päätyy soittamaan pop-renkutuksia ja joululauluja matkallaan kohti unelmaa.

”Vihaan jazzia”, Mia sanoo elokuvassa ja Sebastian huomauttaa, että ihmiset, jotka sanovat vihaavansa jazzia eivät yleensä tiedä siitä mitään. Totta, en itsekään tiennyt pitäväni jazzista – tai musikaaleista näin paljon ennen tätä elokuvaa.

La La Land palaa 1950-luvun musikaalien maailmaan ja Technicolor-väreihin. Tapahtumat on sijoitettu nykypäivän Los Angelesiin, mutta värimaailma ja lavasteet vievät menneeseen maailmaan. Sebastianin rakkaus jazziin ja Mian rakkaus vanhoihin Hollywood-elokuviin muistuttavat unelmoinnin tärkeydestä ja siitä, minkä niitä yhdistävästä pysähtyneisyydestä ja hetkessä elämisestä haluaisi nykypäivänä säilyttää.

Elokuvassa kuvataan unelmien tärkeyttä ja sitä, miten vaikeaa niiden tavoittelu ja itseensä uskominen on toistuvien epäonnistumisten ja erääntyvien laskujen keskellä. Siinä tuodaan esille tinkimättömyys ja itsensä toteuttamisen välttämättömyys, sillä sisäisen palon sammuttaminen ja unelmasta luopuminen johtaa tyhjyyden kokemukseen, ei-elämiseen. Elokuva ei kuitenkaan kuvaa elämää täydellisenä unelman toteuduttua, jotain jää aina puuttumaan.

La La Land kertoo unelmien tavoittelemisen pelottavuudesta ja taiteilijan kituuttamisesta, kun unelmat eivät käykään toteen helposti ja tuntuvat pakenevan. Suurta osaa matkalla näyttelee sattuma.  Mitä jos asiat olisivatkin menneet toisin?

Näin elokuvan kaksi kertaa viikon sisällä, niin paljon siitä pidin. Jotain halusta pysytellä La La Landin maailmassa kertonee sekin, että kuuntelen nyt toista päivää elokuvan soundrackia. Täydellinen tapa paeta arkea ja palauttaa mieleen omat unelmansa.

La La Land (Yhdysvallat 2016)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Damien Chazelle

Pääosissa Emma Stone, Ryan Gosling

Ensi-ilta 13.1.2017

Liput elokuvaan Finnkinon sivuilta.